maanantai 30. marraskuuta 2009

Kummittelu osa 16 ( Aavetarinoita osa 7)

Murhanhimoinen Äiti
Bisham Abbeyn, Thamesin rannalla noin kolmekymmentäviisi kilometriä Lontoosta länteen sijaitsevan luostarin, sanotaan olevan Berkshiren aavemaisin talo (nunnat ja munkit aaveina pyörii).
Se oli 1200- luvulla keskiajan ristiretkeläisten, mystiikkaan taipuvan Knights Templars- uskonlahkon kokoontumispaikka (siellä jesuiitat pyörineet mystikat silmillä). Vuosisatojen kuluessa luostarin eri omistajat ovat laajentaneet ja kaunistaneet kartanorakunnusta, joka on pystyssä tänäkin päivänä (ee oo tuuli vielä kuatanu).
Elisabethin aikana kartanossa asusti Hobyn suku, nimekkäitä tiedemiehiä ja diplomaatteja. Sivistynyt ja loistavaälyinen Lady Elisabeth Hoby oli kuningatar Elisabeth I:n uskottu (kertonu kuningatar sille kaikki salaisuudet veneen varastamisesta vessassa käyntiin). Taru kertoo hänen olleen myös lastenmurhaaja.
Lady Holbylla oli tiettävästi kuusi lasta, joista nuorin poika William oli kehittymätön tylsimys ja haluton oppimaan mitään (eipä oo tainnu pahemmin Wiltsu päntätä). Hän suututti kunnianhimoisen äitinsä tuhertamalla kirjoitusvihkoonsa niin epäsiisterjä kirjoitelmia, että tämä pieksi pojan kuoliaaksi (no jo on syy saakeli männä lapsia pätkimään, hullu akka saatana). Tarinan muunnelmien mukaan Lady Holby lukitsi pojan rangaistukseksi käymälään (paskahuussiin on poika parka joutunu vihreiden salaperäisten lemujen saartamaksi) tai sitoi hänet tuoliin komentaen häntä korjaamaan tekeleensä; itse hän lähti tapaamaan kuningatarta ja palasi monen päivän kuluttua löytäen poikansa kuolleena (vähemmästäkin henkensä heittäny, kyllä siinä itekkin jo vähintään hulluks tulis niitten lemujen kanssa).
Julman tarinan kaikki versiot saattavat olla tarua, sillä Williamin syntymästä ei löydy todistuskappaleita. Luostarin uudistustöiden aikana vuonna 1840 työmiehet löysivät kuitenkin ruokailuhuoneen lattialankkujen välistä jotakin haalistuneita kirjoitusvihkoja, joissa oli Holbyn suvun nimikirjaimet. Yhdessä vihossa oli tuhruisia ja epäselviä töherryksiä (se siitä kieltämisestä senkin hompsuinen Elisapetti).
Jos Elisabeth Holby tappoi poikansa, hän joutui totisesti elämään syyllisyytensä kanssa kauan. Joidenkin tietojen mukaan hän kuoli 81 vuoden ikäisenä; toisten mukaan hän eli yli 90- vuotiaaksi. Ehkä ei kuolemakaan tehnyt loppua hänen katumuksestaan (on saanukkin katua, tietä ja polkua).
Koretomusten mukaan Bisham Abbeyn luostarissa nähtyjen aaveiden joukossa on myös Lady Holbyn varjo, joka vaeltaa ympäriinsä surullinen ilme kasvoillaan (nuama rutussa rullannu mänemään). Haamun edessä leijuu malja (drinkki lasi), jonka näkymättömään veteen hän kastaa käsiään koettaen aavemaisen Lady Macbethin tavoin pestä niitä puhtaaksi syyllisyydestä (ee taija ees saippualla lähtee se lika poes käsistä).

Kummittelu osa 15 ( Aavetarinoita osa 6)

Linnanherra ja paholainen
Hermitagen linnan kivimuurit uhmaavat aikaa lohduttoman synkillä Skotlannin nummilla lähellä Englannin rajaa (siellä ihan pilkko pimmeenä itkua vääntäen pojottaa olla). Taru kertoo, että linna on saanut nimensä uskonnollisen erakon mukaan (kirkossa vieraileva paikallinen puli), joka aikoi rakentaa samalle paikalle kappelia (mudasta ja muovipusseista väsäs kaljakuppilaa) 1170- luvulla. Itse linnan rakensi 1200- luvulla Nicholas de Soulis, aatelisen normannisuvun päämies (oli sillä vissiin ihan vartalokkiin vaikka pelkästä piästä puhtaankin). Nicholasin poika William saattoi Hermitagen linnan häpeään (paiski muurien piällä vihellellen ja piereskellen, hävettää se nyt vähemmästäkin) - ja joidenkin tarujen mukaan - myös kummitteli siellä (aavetuhnuja keskiyön pimeydessä).
Vanhojen Border- tarinoiden mukaan Williamin intohimo oli musta magia (noella naamansa sutannutta taikuria William ihaili kovasti). Hän opiskeli mestarivelko Michael Scotin opastamana ja hänestä tuli julma hirviö (harvahamaat omaavaksi torakaksi muutta, kun mestari heilautti taikakaulintaan hokemalla loitsua "mies meni metsään, ja pähkinä"). Williamin kerrotaan siepanneen lapsia ja käyttäneen heidän vertaan paholaismaisissa rituaaleissa, joissa hänellä oli vastapuolena myrkkyhampainen riivaaja Robin Redcap (kas kun ei penisotsainen rietastelia roopertti punanentaksi).
Vastalahjaksi nuorten uhrien verestä Redcap vakuutti, etteivät de Soulsia kykenisi vahingoittamaan teräs eikä köysi ja niin hän olisi immuuni tuon ajan tavallisimmille väkivaltaisille kuolinsyille. William piti itseään haavoittumattomana (no onhan sille ihan hyvin voinu tulla vaikka pipi polveen) ja herätti kauhua ympäröivällä maaseudulla murhaten lapsia (mikä mulukku) ja tehden muita väkivaltaisuuksia.
Epäonnistuttuaan juonittelussa Skotlannin kruunun anastamiseksi kuningas Robert The Brucelta, de Soulis, historian mukaan, suljettiin tyrmään, jossa hän kuoli. Mutta Border- tarun mukaan hänen kohtalonsa oli toisenlainen. Ilmeisesti paikalliset asukkaat tekivät de Soulista valituksia kuningas Robertille. Asukkaiden jatkuviin valituksiin kyllästynyt kuningas (saamari kun on kunkku kyrpiintyny) sanoi: "Hirttäkää hänet, keittäkää hänet padassa, tehkää hänelle mitä haluatte, mutta herran tähden jättäkää minut rauhaan (ovat häirinneet kuninkaallisen orgioita)".
Monarkian kehotuksesta William de Soulis lynkattiin, kiedottiin lyijylakanaan ja heitettiin pataan (elävältä ovat keittäneet, lie tuo de Soulis ollu rapu).
William de Soulisin haamu oli ilmeisesti tuomittu osallistumaan joka seitsemäs vuosi Hermitage Linnan vankityrmässä väittelyyn Robin "punanentaksi" Redcapin kanssa, jolla oli oikeus hänen sieluunsa. Tämä ilkeiä parivaljakko ilmaisee olemassaolonsa selkäpiitä karmivalla ulvonnalla ja pirullisella naurulla (hyytyy ne hymyt kun suavat sikaflunssan, röh röh).