Ihmissusi osa 2

Pedon hahmo saattaa ihmissudelle itselleenkin olla kammon aihe, mutta se voi olla myös nautinto tai mitä luonnollisin olotila (aina oon syöny ihmis lihhaa). Ihmisyhteisö jossa hän elää - ja mahdollisesti saalistaa- tahtoo kuitenkin lähes poikkeuksetta vapautua hirviöstä. Tällöin on ratkaiseva ero siinä, halutaanko päästä vain ihmisen taipumuksesta juosta sutena vai tuhota koko olento. Etenkin vanhemmassa perinteessä ja kirjallisuudessa, joissa ihmissusi usein on saanut hahmonsa kirouksen seurauksena, tunnettiin myös määräaikainen sutena olo, esimerkiksi yheksän vuotta. Kun aika oli täyttyny, susi sai ihmishahmonsa takas eikä enää muuttunu.
Myös sillon, kun kirousta ei oo säädetty päättymään, se voidaan murtaa tietyillä keinoilla. Pitkin Keski-Eurooppaa, etenkin Saksassa ja myös pohjoismaissa, tunnetaan perinne, jonka mukaan taika raukeaa, kun joku tunnistaa sudenhahmoisen lähimmäisensä ja kutsuu tätä ristimänimeltä. Ruoan antaminen sudelle on myös tunnettu tapa vapauttaa ihminen sudenhahmostaan. Länsi-Euroopassa muutosta säätelevät taikaesineet, sormukset, varvut (puolukan varvulla on pätkitty) sekä vaatteet, jotka ihmisellä oli ennen sudeksi tuloaan, ja jotka ovat välttämättömät ihmishahmon palauttamiseksi.
Ylivoimaisesti tunnetuin ihmissuden surma on kuitenkin hopealuoti, mieluiten pyhitetystä hopeasta valettu, ristillä merkitty ja papin siunaama. Niitä viuhkuu runsaasti kaikessa myöhempien aikojen susikirjallisuudessa. Muutkin hopea esineet ovat ihmissudelle turmiollisia. Hurjoo.
Kaikkihan tietää että ihmissusista on kerrottu tarinoita kautta aikain, miltei kaikissa maissa, joissa oikeat sudet ovat olleet vaaraksi väestölle. Englannissa on ollu hyvin vähän susia keskiajan jälkeen ja viimenen villi susi tapettiin 1700-luvulla.
Ihmissusi tarinoihin suhtauduttiin totisella kauhulla harvinaisen, mutta todellisen lykantropiaksi nimitetyn sairauden takia (josta jo aikasemmin mainihin). Lykantropiaa sairastanut ihminen luuli olevansa ihmissusi. Tämä mielisairaus sai joskus aikaan sen, että sairastunut yritti käyttäytyä suden tavoin. Varsinkin Ranskassa lykantropiaan sairastuneiksi epäillyt ihmiset joutuivat usein oikeuden eteen.
Berserkeiksi kutsutut norjalaissoturit antoivat oman huomattavan lisänsä Euroopan ihmissusi uskomuksiin. Ne pukeutu villieläinten nahkoihin, antoivat hiustensa ja partansa (kunnon hevareita olleet) kasvaa pitkiksi korostaakseen hurjuuttaan. Kun nämä raakalaiset hyökkäsi eristyneisiin kyliin, ihmiset ehkä luuli heitä ihmispedoiksi. Berserkkien sanottiin voivan muuttua taistelussa julmiksi karhuiksi tai susiksi (eppäillä soppii, tuskin nyt kukkaan pystyy ihan tuosta suit sait muuttummaan elukaks). Norjalainen tarina kun kertoo velhon taikomista kahdesta sudennahasta, joiden käyttäjä muuttu kymmeneksi päiväksi sudeksi. Soturit Sigmund ja Sinjoth löysivät nämä nahat yöpyessään metsämökissä. Kirouksesta tietämättä ne varastivat nahat mökissä nukkuvilta äijiltä. Kun nahan pani päälleen, sitäpä ei enää saanutkaan pois. Sigmund ja Sinjoth ulvoivat ja hyökkäsivät nukkuvien miesten kimppuun ja purivat vielä toisiaankin. Molemmat äijät mursivat taian polttamalla nahat, kun ne sitten viimein kymmenen päivän kuluttua irtosi.
Keskiaikainen ranskalaistarina puolestaan kertoo metsästäjästä, joka karkotti metsässä kimppuunsa hyökänneen suden. Metsämies sivalsi poikki susihukan toisen etukäpälän, mutta peto lähti käpälämäkeen ja mies pani irronneen käpälän laukkuunsa (sillä ollu mukana oikee käs veska). Kottiin palatessaan mies hämmästyi kun se alkoi muuttummaan ihmisen kädeksi (tarkemmin naisen kädeksi). Yhdessä sormessa oli sormus, jonka se ukko ties antaneensa vaimolleen. Kotiin päästyään mies näki vaimonsa makkaamassa vuoteella, poikkileikattu käsivarsi verta vuotaen. On saattanu sitä ukkoo ehkä vähän vituttaa.
Pohjois-Amerikassa tunnettiin paljon tarinoita ihmisistä, jotka pystyi muuttumaan eläimiksi, mutta kaikki ei kuitenkaan ihmissudeksi. Yleensä nämä eläin tarinat sai alkunsa eri intiaani heimoilta. Intiaanien vanhojen tarinoitten mukkaan ihminen ja eläin menivät usein naimisiin (eläimiin sekaantumista ollu jo siihen maailman aikaan). Tarinoitten mukaan eläin pystyi riisumaan nahkansa, jonka alta paljastui mies tai nainen. Jotkut intiaani heimot uskoivat että polveutuivat just tuollasista sekasikiö liitoista ja tottahan toki sitten luulivat että ovat sukua tietyille eläimille. Kylläpä ottas pikkusen kupoliin, jos hoksais että perkele, tuo liito orava tuolla puun oksalla on Pera, mun ensimmäinen serkku. Huh huh.
Nootka- heimon intiaanit perehdytti nuoria sotureita joka talvi täyden kuun aikaan salaisin sudenpalvonta menoin. Sitä kutsuttiin "Kulwanaksi" ja yhteisön jäsenet esiintyivät silloin susina. Kulwana oli saanut tarinan mukaan alkunsa siitä kun neljä veljestä oli paennut Nootkan saarelle, koska niiden heimo oli kärsiny perinpohjaisen tappion sodassa naapuriheimoa vastaan. Nuorin veljeksistä, Ha-Sass hakeutui susien oppiin, koska susien sanottiin tietävän kaiken. Ha-Sass naamioitui hylkeeksi ja valutti verensä kuiviin, jotta sudet eivät olisi haistaneet että hän on ihminen. Sudet ottivat Ha-Sassin mukaan ja veivät luolaansa syömään. Kun sitten Ha-Sass paljasti todellisen olemuksensa, sudet ihailivat hänen oveluuttaan niin paljon, että opettivat Ha-Sassille susien tanssit ja taikamenot, jotta hänestä tulis yhtä vahva kun sudet on. Sudet antoivat Ha-Sassille lumotun sauvan ja lähettivät hänet kotiin opettamaan veljilleen ja muille nuorille miehille susien voiman salaisuuden.
Navaho intiaanit uskoivat puolestaan vakaasti taikoihin ja noituuteen ja pelkäsivät kovasti kuolleita. Noidat kaivoivat usien ruumiita haudoista varastaakseen niiden mukana haudatut aarteet sekä ruumiinosia myrkkyjensä aineksiksi. Noitia sanottiin "ihmissusiksi", koska ne olivat naamioituneet susien ja puumien nahkoihin. Joidenkin uskottiin jopa muuttuvan eläimeksi.
Navahotyttö ja hänen pikkuveljensä olivat hakemassa viljaa perheelleen. Tyttö huomasi että ihmissudet seurasi heitä, joten se lähetti pikkuveljensä kotiin. Itse tyttö piiloutui pensaikkoon, mutta sudet löysivät hänet. Tytön vanhin veli oli lähistöllä metsästämässä ja kuuli susien ulvonnan ja siskonsa avun huudot. Veljen ehtiessä pensaikon luo, sudet olivat jo kuljettaneet tytön pois. Maahan oli jääny verisiä jälkiä, joten veli lähti seuraamaan niitä. Jäljet johtivat kallioseinämässä avautuvan aukon kautta pitkään ja pimeään, kiveen hakattuun käytävään. Se johti syvälle kallion sisään luolaan, joka oli täynnä ihmissusia. Poika piiloutui pieneen huoneeseen, mutta ihmissudet löysivät pojan pian ja veivät sen suuren ja lihavan johtajansa eteen. Se sanoi että pojan oli joko kuoltava tai ruvettava ihmissudeksi. Poika päätti liittyä joukkoon, ja yrittäisi paeta myöhemmin. Sudet tarjosi pojalle lihaa. Hän tiesi että se oli ihmislihaa, mutta ei sitä että se oli hänen tapetusta siskostaan. Poika piilotti lihan ja aikoi syöttää sen myöhemmin vahtikoirille (olipas edistyksellisiä ihmissusia).
Poika odotti kunnes kaikki olivat nukahtaneet ja ryömi sitten koirien ohi ulos. Käytävä oli lukittu, mutta poika pääsi siltikin pois ja piiloutui mäyrän koloon (jo on ollu iso mäyrä). Ihmissudet lähtivät pojan perään, mutta hän oli piiloutunu niin hyvin etteivät ne löytäneet häntä. Kahden päivän kuluttua poika palasi kotiin ja sai kuulla että ihmissudet olivat tappanut hänen siskonsa. Ollessaan seuraavan kerran menossa sotatanssiin, hän näki ihmissusien päällikön ratsastavan hevosella. Poika ampui nuolen sen selkään ja susien päällikkö sai surmansa. Ee helevetti, on ollu koirat ja hevoset.