Tänään kerron kummittelusta. Koska kummittelusta kertovaa materiaalia on niin paljon, on tämäkin aihe laitettava muutamaan eri osaan. Loppu osat ovat sitten kummitus tarinoita, joita niitäkin löytyy paljon. Mutta aloitetaampa.
Kummitukset kuvataan yleensä pelottavina henkinä (spiritukset leijjuu ilimassa), jotka piinaavat ihmisiä (kauhee vanhan miehen haamu piinaa. Se liikuskelee hitaasti perspaljaana nuorten naisten ohi, piinoo perseellään). Kummituksia on kuitenkin niin hyviä (maistuvat todennnäköisemminkin hedelmälle) kuin pahojakin (pärkyleen kirsikan makuset aaveet). Jos kuollella ihmisellä on jäänyt elämänsä aikana selvittämättä joitakin asioita (ei kerinny selvittämmään Makkosen Pertti, että onko se muapallo pyöree vae littana kun pannukakku), sielu ei pääse haudan lepoo, vaan se jää kummittelemaan maailman ja henkimaailman rajamaille (siinä ihan rajan tuntumassa keikkuu, ei suata tulli tyypit hyvvee tykätä, kun ei ossoo haamu piättee kummalla puolella haluaa olla).
Kummitusta, aavetta tai haamua pidetään monissa kulttuureissa kuolleen ihmisen tai joskus eläimen ilmestyksenä (ei kait, minä luulin että sitä pietään elävän eevokin ilmestyksenä). Sellainen saattaa tulla varoittamaan eläviä uhkaavista vaaroista (Ulupu, varo, piähäs tippuu kohta tiileskivi), tai vainoamaan heitä (piinaava ukin pylly). Useimmiten kummitukset tuntuvat olevan sidottuja paikkoihin (ilmastointi teipillä on sidottu kiinni keittiön pöytään), joissa ne ovat eläneet ja kärsineet. Yleismaailmallisesti on havaittu, että kummitukset vaikuttavat onnettomilta (harvempihan sitä onnellinen on kun tietää että on kuollu). Tyytyväisyys on niin harvinaista ilmestysten maailmassa, että onnellisesta aaveesta puhuminen tuntuu ristiriitaiselta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti