Vampires osa 1

Kädessäni on kaksi pientä pistettä, eikä hajuakaan mistä ne on tullu. Ehkäpä minua on purru vampyyri. No, jospa nyt ei kuitenkaan, mutta kirjotetaan nyt sitten verenimijöistä enkä suinkaan tarkoita itikoita, vaan vampyyreitä.

Vampyyri on kuolleista herännyt tai herätetty (helvetin herätyskello), vertajanoava ihmishirviö, johon sen uhrit tuntevat selittämätöntä eroottista viehtymystä (sexkyyy). Elääkseen vampyyri tarvitsee verta. Sillä ei juuri ole merkitystä minkä eläimen verta vampyyri juo, mutta niiden mieluisinta herkkua on ihmisveri. Jos ihmisverta ei ole saatavilla, saattaa vampyyri tyytyä jopa rottien ja muiden pieneläinten vereen (voi hiiri parkaa).
Vampyyrithän voivat näyttää oikeestaan miltä vaan, joko ryppyiseltä ja ruttuiselta kuin muumio, kalmankalpealta albiinolta, paisuneelta ja veltolta. Vampyyrit on toisinaan (joskus vuonna viis) yhdistetty milloin sinisilmäisiin tai punahiuksisiin ihmisiin, hampaat suussa syntyneisiin lapsiin tai aivovammasta kärsiviin. Kiinni saatu vampyyri on kyllä usein todettu ihonväriltään vereväksi, hyvinvoivan näköiseksi ja terveyttä uhkuvaksi olennoksi. Ulkonäön pilaavat kuitenkin pitkät ja käyrät, haudassa kasvaneet kynnet ja veren tahrimat suupielet. Yksi tapa hävittää tuollainen ruumis on työntää seiväs sen sydämen läpi, jolloin kuuluu pelottava rääkäisy, ja varastettu veri purkautuu ulos. Mutta kerron tästä vampyyrin eliminoinnista hieman myöhemmin.
Tarinat vampyyreistä ovat syntyneet ihmisten peloista ja tiedon puutteesta. Saatettiin pelätä sitä, että vainajat palaisivat vanhoille olinpaikoilleen, erityisesti silloin jos he olivat tehneet itsemurhan (tuskin ne nyt kuitenkaan haluavat enää takaisin tulla kun kerran ovat pois päässeet), kirkon kiroamia (pappis vihaa) tai kovaosaisia, jotka eivät olleet saaneet säädyllistä hautaamista (kunhan on joku monttu väsätty ja pudotettu sinne ilman sen kummempia kirkollisia toimituksia). Kenties kuitenkin yleisin vampyyri tarinoiden lähde on ennenaikainen hautaaminen. Ennen vanhaan ei näet ollut mitenkään epätavallista, että tajuttomia, humalaisia tai katalepsitilaan joutuneita haudattiin elävältä. Myös mielipuolet jotka kärsivät erilaisista perversioista, kuten halusta varastaa ruumita, ovat ostaltaan vaikuttaneet tarinoiden syntyyn. Keskiajalla kun kaikki pelottavat ja salaperäiset tapahtumat, esimerkiksi selittämättömät joukkomurhat tai kulkutautien puhekaminen pantiin vampyyrien syyksi (se Pentin pahaolo oli selkeesti Nosferatun syytä), sillä niiden hajun arveltiin olevan hyvin samanlainen kuin se löyhkä, joka huokui kuolevien ja kuolleiden mätänevistä ruumiista. Tällaiset pelot elävät yhä ja vaaniskelevat nykyaikaisen psyykkeen pimeissä nurkissa, kuten kirjat ja elokuvat säännöllisesti osoittavat.
On myös todellisia, eläviä ihmisiä (I'm Alive), joita pidetään tai jotka pitävät itseään vampyyrinä. He kiduttavat ja tappavat varomattomia uhreja saadakseen verta. Tästä hyviä esimerkkejä löytyy kuten Friz Haarmanin ja Joshn George Haightin tarinoista. Niistä kerron tuonnempana. Saipa vampyrismi millaisen muodon tahansa, se on säilyttänyt otteensa ihmisten mielikuvitusessa satoja vuosia, ja pysyy siellä tulevaisuudessakin.