Vampires osa 3

Mutta miksi ihmeessä vampyyreihin uskottiin? Onko vampyyrejä todella ollut olemassa? Vielä 1800-luvulla monet ihmiset kaikkialla maailmassa uskoivat niihin. Nykyisin (ollaan jo niin fiksuja että) pystymme selittämään vampyyritarinoiden taustalla olevia tosiasioita entistä järkevämmin (ei se Eenokki ollutkaan vampyyri, vaan oltiin se vahingossa haudattu elävältä, kun luultiin että oli kuollu. Eihän se mitään kuollu ollu, humalassa vaan). Vain harvat ihmiset (venäläinen Igor ja ruotsalainen Börje) uskovat enää ruumiiden voivan nousta haudoistaan (pitkä on matka nousta montun pohjalta) ja hyökätä elävien kimppuun verta juodakseen (mitäpä muutakaan ne voisivat juoda, tuskin nyt maito tai tee maistuu kun on kuolleista heränny). Syy ei ole se että olemme nykyään älykkäämpiä (älykkyyttä nähtykään, apinan tasolla ollaan vielä), vaan se että maailma on muuttunut (enää ei asuta lauta majoissa keskellä peltoa eikä matkusteta venäjän kautta japaniin hevosella).
Ihmiset olivat ennen paljon taikauskoisempia (rullit on kuiskinu), mutta heidän vampyyriuskonsa perustuivat varsin moniin ilmiöihin, joille ei tuntunut olevan muuta selitystä (eipä keksiny maalaismöykky Kasperi selitystä sille, minkä takia naapurin Hilmalla on maha kasvanu). Hautausmailla tuntui tapahtuvan outoja asioita (haudankaivajan kahvi tauko ja muita ilmiöitä). Öisin nähtiin outojen, tummien hahmojen liikuskelevan hautakivien vaiheilla ja haudoista kuultiin pelottavia ääniä. Asioita tutkittaessaan todettiin joskus, että haudat olivat avoimia ja tyhjiä (ei asunutkaan montussa Paatelais Ylermi). Vielä kaameampia olivat arkut, joissa oli vääntyneitä, verentahraamia ruumiita ja niiden käärinliinat (anopin lakanat) olivat repaleiset ja likaiset (pesukone oli menny rikki). Joskus tavattiin myös elävältä vaikuttavia ruumiita, jotka olivat säilyneet haudassa mädäntymättä. Ihmiset luulivat löytäneensä vertaimevän vampyyrin. Todennäköisempää on, että oli löydetty elävältä haudatun ihmisen jäännökset. Elävältä hautaaminen oli ennen yleistä (reilu meininki) eikä se ole tuntematonta nykyisinkään. Joskus on hyvin vaikeaa päätellä, onko ihminen kuollut (ruotsalainen kysyy suomalaiselta: Sanotaanko teillä kuolin vai olen kuollut? suomalainen katselee hetken ruotsalaista ja toteaa: meillä ei kuule sanota enää kuoleman jälkeen mitään). Erään lääkärin mukaan varmoja voidaan olla vasta jos ruumis alkaa hajota.
Harvinainen katalepsiaksi nimetty sairaus aiheuttaa syvän tajuttomuustilan, joka voi kestää useita päiviä, jopa viikkoja (siinäpä ei tartte miettiä, mitä tekis huomenna). Potilas vaikuttaa kuolleelta, mutta saattaa tässä tilassa haudattuna herätä arkussa ja kuolee sitten hitaasti tukehtumalla tai nälkään (eipä lähtennä eväs leivät matkaan). Monet ovat ilmeisesti yrittäneet kaivautua ulos haudasta (enpä kauheesti ihmettele) ja syöneet omaa lihaansa (mahtanu olla makosata). Siispä ei ihme että tällaiset veriset arkut ja karmeat ruumiit ovat saaneet vampyyri huhut liikkeelle.
Haudasta kadonneet ruumiit tuskin lähtivät etsimään lämmintä verta juodakseen (eipä ole urpokkaan halunna lipsutella lumpeitten piällä), vaan todennäköisemmin asialla olivat ruumisvarkaat, jotka kaivoivat vastahaudattuja ruumiita ja luurankoja haudoista ja möivät ne lääkäreille käytettäviksi lääketieteellisessä tutkimuksissa.
Ihmisverellä on jo kauan uskottu olevan mystisiä, parantavia voimia (power of blood, mystistä kerrakseen). Menneinä aikoina ihmiset joivat verta (todella herkullisen hekumaanista. Naisena en edes halua tietää mistä se juotu veri on peräisin) yrittäessään parantaa vaivojaan (mul on ripuli, otampas kulauksen verj kannusta). Muuan nykyajan tiedemies on kuitenkin arvellut, että verenjano saattoi joissakin tapauksissa olla taudin oire, ja että historian niin sanotut vampyyrit ehkä sairastivat sitä. Kyseessä on porfyria niminen, harvinainen, perinnöllinen verisairaus, jolle on luonteenomaista anemia. Porfyriaa pystytään jo hoitamaan, mutta tiedemies teorioi, että halu voittaa anemian vaikutukset saattoi ajaa jotkut potilaat juomaan verta. Sairauden oireita ovat äärimmäinen valonarkuus ja hampaat paljastava ikenien vääntyminen, jotka siis jo ovatkin klassisia vampyyrien merkkejä.