Kummittelu osa 11 (Aavetarinoita osa 2)

Kuningas Henrik VIII:lla oli kuusi vaimoa, joista ainakin neljä on näyttäytynyt aaveina (onpahan ukolla ollu helevetisti akkoja, ja vielä aaveenakkiin ovat ilimestynneet, her jessus). Ensimmäinen vaimo Katariina Aragonilainen (aragon, yksinäisten metsien vaeltaja) on nähty usein Cambridegeshiren linnassa. Toinen vaimo Anna Boleyn teloitettiin 1536. Hänen valkoasuinen haamunsa on käynyt usein päätään kantaen talossa jossa hän asui (onhan se hyvä ottoo piä kainalloon että näkköö mihinkä astuu). Kolmas vaimo Jane Seymour kummittelee monissa taloissa sytytettyä kynttilää kantaen. Viides vaimo Cathrine Howard teloitettiin vuonna 1542, koska hänellä oli ollut romanssi erään hovimuusikon kanssa (eukko halunna panna musikaalista miestä, tiiä minkälainen trumbetti sillä on haarojen välissä ollunna, kun on niin kiihkeetä ollu). Hänen aaveensa on ilmestynyt Hampton Courtin linnassa, huoneessa jossa hänet tapettiin.
Uuteen maailmaan muuttaneet eurooppalaiset toivat mukanaan aaveita ja yliluonnolsta kohtaa tuntemansa pelon. Elämä oli rankkaa ja monia ihmisiä tapettiin, mikä johti usein huhuihin kummittelusta. Amerikan alkuperäis asukkaillakin oli omat kummitusjuttunsa. Vuonna 1789 kuolleen viimeisen Mohawk intiaanin sanotaan melovan aavekanootilla ylös ja alas Mohawkjokea (intiaani on halunna jiähä melomaan, ettei tylsyys piäse yllättämmään).
Teksasin tasangoilla on kuultu vauhkoontuneen aarvekarjan kavioiden jylyä. Tästä on saatu aihe lauluu nimeltä "Aaveratsastajat". Kummittelu alkoi 1870-luvulla maanviljelijöiden alkaessa asuttaa villiä länttä. Eräällä karjapaimenella oli tapana ajaa karjansa tasankojen poikki. Kerran hän suuttui todetessaan jonkun rakentaneen maatalonsa reitin varrelle ja ajoi karjansa suoraan tilan poikki (ukko on selekeesti kuvitellu omistavasa kaekki alueet, turpaan olis pitäny tuommosta vettee ja tappoo nassauttee). Karja vauhkoontui ja murskasi alleen maatilan kaikki asukkaat. Sanotaan että vielä nykyisinkin kuullaan kuolinhuutoja karjan paetessa Teksasin taivaan poikki.
Muuan nuori poliisi ratsasti kerran Australian sisämaassa kun hän yhtäkkiä näki pienen aavemaisen talon ilmestyvän tyhjästä (humpsista, siihen on vaan talo ilimestyny polliisin jalakojen juureen). Kaksi miestä juoksi ulos ovesta. Pelosta huutavaa vanhaa miestä ajoi takaa nuori, hurjan näköinen mies, kirvestä heiluttaen. Sitten nuorempi mies iski vanhemmalta mieheltä kallon auki ja koko näky katosi. Poliisi pysähtyi seuraavalle, matkan varteen sattuneelle talolle ja koputti oveen. Hän kauhistui todetessaan, että oven avasi sama mies, jonka haamun hän oli juuri nähnyt huitovan kirveellä (onneks ee nytten ollu kirvestä käjessä tiiä mittee olis polliisi paralle tehnynnä). Murhaaja tunnusti pian rikoksensa.
Pahoja henkiä ja kummituksia kutsuttiin Kiinassa nimellä "Kuei". Niiden uskottiin olevan pahojen tai väkivaltaisesti kuolleiden ihmisten haamuja. Kuei yritti yleensä tuottaa eläville vahinkoa (yritti suaha säikäyttämällä vahingon housuun) ja etsiä uhria, joka ottaisi sen paikan helvetissä (kukkaan tääs järkinen tuskin siihen suostunnu vaekka kuinka olis jo vahinko ollu hoosussa). Mutta rohkeisiin, pelkäämättömiin ihmisiin niillä ei ollut valtaa. Uskottiin että kasveilla ja jopa esineillä on henki, joka saattoi lähteä "ruumiistaan" (huarukasta el lusikasta) kummittelemaan ihmiselle. Ne oli helposti tuhottavissa kun olivat palanneet alkuperäiseen muotoonsa.
Yin niminen poliisi pelasti naisen, jonka itsemurhan tehneen ihmisen aave yritti hirttää. Aave suuttui ja yritti tappaa Yinin. He tappelivat aamuun asti, mutta sitten aave heikkeni ja muuttui mädäntyneeksi puunkappaleeksi (saatanan mätä risu), jonka Yin sitten tuhosi.