Myös todellisuudessa on ollu ihmisä, joita on väitetty ihmissusiksi. Suurimassa osassa tapauksista ne on kuitenkin todettu vaan sekopäiksi. Kerron nyt muutamasta tapauksesta.
Jean Grenier nimistä 13-vuotiasta ranskalaispoikaa syytettiin vuonna 1604 ihmissudeksi. Hän väitti saaneensa salaperäiseltä metsän valtiaalta taiotun sudennahan sekä voidetta, joka muutti hänet sudeksi. Poika juoksi kolme vuotta metsissä syöden kiinni saamiaan varomattomia ihmisiä.
Jean myönsi syöneensä yli 50 lasta. Hän himoitsi ihmislihaa ja pikkutytöt olivat hänestä herkullisimpia. Hyvin nälkäisenä hän saattoi jopa hyökätä ihmisjoukon kimppuun (kunnon voimat ollu pikku pennulla). Kulkiessaan kerran erään kylän ohi hän huomasi tyjässä talossa nukkuvan pikkulapsen. Jean ei voinut vastustaa kiusausta vaan kiskoi lapsen kehdostaan, kuljetti sen metsään ja jakoi saaliinsa myöhemmin seuraan liittyneen oikean suden kanssa. Eräällä toisella lapsella oli parempi onni. Hän leikki metsän reunassa kun Jean arvaamatta hyökkäsi. Ihmissusi hyppäsi pensaikosta, kaatoi pojan maahan ja kävi kiinni tämän kurkkuun (kukumberi). Susi olisi repinyt pojan kappaleiksi ellei hänen lähistöllä ollut setänsä olisi kuullut avunhuutoja. Mies juoksi paikalle ja uhkasi tappaa Jeanin. Lopulta hän onnistui seipäällä huitoen ajaa ihmissusi tiehensä. No, eräänä päivänä kolme lampaita paimentavaa tyttöä huomasi Jeanin vaanivan hiekkakumpareilla. He pelästyivät hänen outoa ulkomuotoaan pahan kerran. Jean oli laiha ja likainen ja hänellä oli yllään vain pelkkiä rääsyjä. Hänen paksu tukkansa oli takkuinen, kynnet ja hampaat olivat kuin eläimellä ja silmissä oli villi, saaliinhimoinen katse. Vanhin tytöistä kysyi, miksi hänen ihonsta oli niin tumma. Jean kertoi olevansa susi ja syövänsä heidät jos aurinko laskisi. Tytöt juoksivat tämän kuultuaan peloissaan karkuun.
Jean Grenier oli ylpeä seikkailuistaan ihmissutena ja kerskui niillä kerran Marguite Poirier nimiselle tytölle. Tämä kertoi vanhemmilleen pelkäävänsä Jeania, mutta he eivät piitanneet asiasta ennen kuin tytön itsensä kimppuun hyökättiin. Marguite kertoi hyökkääjän olleen suden näköinen, punaturkkinen peto. Se repi hänen vaatteensa raateluhampaillaan, mutta hän löi sitä sauvallaan ja se pakeni. Marguite juoksi petoa pelästyneenä kotiin niin nopeasti kuin pystyi (pinkonna tyttö rukka uuden maailman ennätyksen. Siinä olis kuulkaa Usain Boltkin jääny lähtökuoppiinsa). Hyökkäys Marguiten kimppuun johti Jean Grenierin pidätykseen ja oikeudenkäyntiin Bordeaux'ssa. Jean väitti olevansa ihmissusi ja tunnusti syöneensä ihmisiä. Hänen kertomuksensa olivat pitäviä todistajanlausuntojen kanssa. Marguite oli ainoa, jonka mukaan Jean oli ollut suden hahmossa, mutta epäilemättä hän oli murhanhimoinen ihmissyöjä. Jeanin tutkineet kaksi lääkäriä sanoivat hänen sairastavan lykantropiaa. Tuomarin käsityksen mukaan Jean oli älyllisesti korkeintaan pikkulapsen tasolla. Hän ei piitannut noituutta ja muodonmuutoksia koskeneista huhuista, vaan määräsi Jeanin viettämään loppu elämänsä eräässä Bordeax'n luostarissa. Vielä luostarissakin Jean käyttäytyi kuin eläin, juoksi nelinkontin ja söi kaiken löytämänsä raa'an lihan. Tuomari kävi tapaamassa Jeania seitsemän vuotta sen jälkeen, kun hän joutui luostariin. Silloin hän oli hieman rauhoittunut, mutta väitti yhä olevansa ihmissusi. Vuoden kuluttua tuomarin vierailusta Jean Grenier kuoli. Tuskin on kettään hirveesti Jeanin kuolema itkettäny, varmasti kaikki ihan onnensa kukkuloilla hyppiny.
torstai 26. maaliskuuta 2009
Ihmissusi osa 3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti