Kummittelu osa 5

Aaveet on mahdollista pakottaa pois (nyt kun lähdette litomaan niin vielä kerkeette). Pahoja henkiä karkottaa tavallisesti pappi kutsuen avukseen Jumalan nimeä manaukseksi (munaukseksi) sanotuissa menoissa. Aaveita voi myös torjua (hei, minä en ole kiinnostunut sinusta vaan...) ja saada monin tavoin ansaan. Yleensä maan päälle palannut on kuitenkin kärsivä (sillä koskee hampaaseen) tai pettynyt (joku nainen/mies on pettäny aave parkaa) henki ja joskus on tarpeen selvittää, mikä sitä huolestuttaa (antoko alakerran Jorma sun vaimolles mmm...). Henki on ehkä sidottu maahan (pystytetty metallinen putki turpeeseen ja sidottu aave kiinni tankoon lehmän riimulla) koska se tarvitsee apua, rukouksia tai useimmissa tapauksissa kunnollisen hautauksen. Nyt kerron, millä tavalla eripuolilla maailmaa on pyritty pääsemään aaveista eroon.
Vanha Walesilainen tapa päästä eroon aaveesta on nimenomaan manaaja (jaaman munaaja). Hän houkuttelee aaveen pulloon (kossupulloon uimaan humalassa) ja sulkee sen sytyetyllä kynttilällä. Sitten hän käskee aaveen pysymään pullossa (tuskin aave haluiaisi jättää kossua juomatta, joten myöntyy munaajan käskyyn) kunnes kynttilä on palanut loppuun vedessä (kossussa). Sen jälkeen hän heittää pullon jokeen.
Keski-Afrikassa asuvan Matumba-kansan ase aaveita vastaan on vesi. Kerran muuan nainen heitettiin jokeen jotta hänen kuolleen puolisonsa henki olisi saatu korkoitetuksi. Miehen henki oli ripustautunut vaimonsa selkään (ollu vähän dogistyle mieliessä) ja kieltäytyi siirtymästä henkimaailmaan.
Kanadalaiset Algonquin-intiaanit uskoivat, että esi-isien aaveille oli uhrattava ruokaa (pitäny peruna muusit ja liha pullat viedä esi ukeille), jotta ne eivät rupeaisi kummittelemaan. Eräs heidän tarinansa kertoo miehestä, jonka aave sysäsi tuleen koska hän oli hylännyt esi-isänsä.
Sambiassa asuva Angoniheimo pelkäsi, että heidän tappamiensa vihollisten henget saattoivat tuoda huonoa onnea (kyllä ainakin siinä mielessä, jos viholliset halusivat tulla kostamaan kavereidensa kuoleman). Soturit juoksivat jokaisen taistelun jälkeen kylän ympäri karmeasti kiljuen (kiljuneet kovempaa kun blondi pissikset) ja toivoivat siten karkoittavansa paikalla vielä viipyvät henget.
Kummittelu on joskus avun pyytämistä. Erään papin haamu piti joka vuosi yksinäisen jumalanpalveluksen eräässä Ranskan kirkossa (ei saanu pappi parka koskaan tilaisuutta pittää jumalanpalvelusta, niin kait se nyt harmittaa). Henki tuli luultavasti tyytyväiseksi ja lakkasi ilmestymästä kun muuan rohkea mies kerran osallistui jumalanpalvelukseen.
Jotkut aaveet ovat rauhattomia, koska niiden ruumista ei ole haudattu (vituttas varmaan ihteeskin jos joutus makkoomaan jossain niityllä ruoho tupsujen keskellä, kun ei ole kukkaan käyny sinua multiin upottamassa). Ne voivat osoittaa paikan, josta jännökset löytyvät ja johon ne voidaan haudata kunnollisesti (pastorin kanssa pittää monttu bileet), tai ne yrittävät johdattaa ihmisiä oikealle paikalle. Kun tämä on tehty, sielu pääsee pois maan päältä.
Jotkut ihmiset uskovat, että aaveet ovat todellisuudessa paholaisia (saatana parkaa syytettään joka asiasta, vaan voipi olla että sehän se on justiinsa joka paikoissa pomppimassa ja tunkemassa nennäänsä joka asiaan), jotka ilmestyvät kuolleen ihmisen henkenä. Karkoittaminen tapahtuu siten että pappi ajaa paholaisen pois Jumalan nimeen, rukoillen ja siunattua vettä pirskottaen.
On ehkä hieman harhaan johtavaa puhua aaveen metsästäjistä. Useimmat tutkijat nimittäin haastattelevat ihmisiä, jotka väittävät nähneensä kummituksen (tutkijat kyselöö että ootko varma oliko se Hulukkosen Aapeli minkä näit, vae meenootko valehella meille päen prillejä). He yrittävät selvittää, onko kerrottu kummittelu todellista vai onko oudoille tapahtumille luonnollista selitystä (ei se ollutkaan aave vaan naapurin akka joka nyt muutenkin näyttää haudasta nousseelle). Ensimmäisistä tutkijoista tunnetuin lienee Elliot O'Donnell. Hän uskoi että asiasta kiinnostuneet ihmiset houkuttelivat sekä hyviä että pahoja yliluonnollisia voimia (mukava Erkki aave ja inhottava Pirkko aave. Erkki puhu mukavia ja sen kanssa sai nauraa, mutta Pirkko vaan auko päätään ja valitti joka ikisestä asiasta, ee Ernesti tykänny). Hän tutki satoja eri puolilla maailmaa tapahtuneita kummitteluja ja kirjoitti kokemuksistaan monta kirjaa. O'Donnell näki aaveen ensimmäisen kerran ollessaan vasta viisivuotias. Myöhemmin elämässään hän uskoi varmasti nähneensä suuren joukon erityyppisiä henkiä.
Toinen aaveiden metsästäjä Harry Price oli myös taikatemppujen asiantuntija. Tämän tietämyksen avulla hän pystyi paljastamaan huijarimeedioita, jotka väittivät voivansa tehdä kuolleiden henget näkyviksi (Harry Price oli myös itse melkoinen huijari. Hän lavasti suuren osan Borleyn Pappilassa tapahtuneista ilmiöistä, mutta siitä lisää myöhemmin). Kuuluisimman tutkimuksensa hän suoritti kuitenkin Borleyn pappilassa.