Kummittelu osa 9

Vaikka aaveiden kerrotaan yleensä olevan ihmisen näköisiä, kummittelua on montaa eri lajia (eri rotuja on vähän kun koiriakkiin). Joskus aaveita ei tunnisteta henkiolennoksi, koska ne näyttävä aivan aineellisilta ja todellisilta. Nämä ovat yleensä vastikään kuolleiden aaveita. Useimmiten ne ilmestyvät sukulaisille tai ystäville juuri kuoleman hetkellä.
Monia kummituksia ympäröi loistava valo, kuin sädekehä (sähkösiä kavereita) tai jopa tuli (on aaveella kuumat paikat pärkyle). Jotkut aaveet ovat värittömiä ja läpikuultavia. Ne ovat kuin huonekaluja tai seinien osia huoneessa jossa ilmestyvät. Tässäpä esimerkkejä yleisimmistä aavelajeista. Kaikki aaveet eivät siis ole näkyviä, vaikka niiden aiheuttamia ääniä kuullaan.
Kun eräs työmies kuoli Italiassa, hänen ystävänsä kuulivat askelten ääniä työpaikalla. He kutsuivat paikalle valokuvaajan varmistaakseen epäilynsä kummittelusta. Vaikka työmiehet eivät koskaan nähneet aavetta, keskiyöllä otetussa valokuvassa näkyi selvästi aaveen utuinen hahmo. Se oli kuollut työmies, joka seisoi työpöytänsä äärellä, aivan kuin eläessäänkin (on ollu tunnollinen työntekijä, kun ei oo malttanu olla poissa töistä vaikka on kuollu).
Roomassa nähtiin tulinen aave vuonna 1683 (syöny liikaa chiliä). Muuan mies heräsi ja näki vuoteensa vierellä aavenaisen. Sillä oli yllään valkoinen puku ja sen olemus säteili kirkasta, koko huoneen valaisevaa valoa. Aave alkoi puhua ällistyneelle miehelle kirkkaitten liekkien leimutessa (on kait äijä parka ollu pasadeero housussa, kun semmonen tulinen muija mutisoo kummia). "Katso siihen kohtaa mihin kosketan", nainen sanoi ennen kuin katosi (eipä ollu sillä naisella kummosta kerrottavaa). Peite oli palanut ja siinä näkyi aaveen oikean käden jättämä kärventynyt jälki (hyvä ettei ole tulipalo syttyny kun käyny naikkonen niin kuumana).
Jotkut aaveet puolestaan haalistuvat vanhetessaan. Eräässä vanhassa talossa nähtiin 1700-luvulla punaisiin pukeutunut aavenainen, jolla oli musta päähine. 70 vuoden kuluttua sama aave nähtiin vaaleanpunaisessa asussa. 1800-luvun puolivälissä naisella oli valkoinen puku ja harmaat hiukset. 1939 siitä oli jäljellä enää vain askelten ääni ja puvun suhahtelu. Vuonna 1971 talonpurkajat vain aistivat sen läsnäolon (nainen hävinny kokonaan).
Aaveiden ajatellaan usein olevan verhoutuneita valkoisiin ehkä siksi, että aikoinaan ihmiset haudattiin valkoiseen kääriliinaan kiedottuna (muumion kuteet). Kuningas Kaarle I näki vuonna 1645, englannin sisällissodan aikana, hiljan teloitetun uskollisen ystävänsä, Straffordin kreivin juuri tällaisena aaveena. Se sanoi kuninkaalle että seuraavaksi päiväksi aiottu taistelu päättyisi tappioon. Kaarle ei piitannut ennustuksesta - ja taistelu päättyi raskaaseen tappioon.
Joskus koneetkin kummittelevat. Abraham Lincolnin hautajaisjunan kerrotaan kummittelevan rataosuudella, jolla se kuljetti presidentin ruumista kun hänet oli murhattu vuonna 1865. Kerrotaan, että junan ohittaessa aseman kaikki kellot pysähtyvät. Lincolnia ei ole koskaan nähty junassa (vaikkakin hänen haamunsa on näyttäytynyt valkoisessa talossa, mitähän Obama siihen tuumaa kun näkee kollegansa), mutta yhdessä junan vaunussa on nähty luuranko orkesteri (niillä on vielä musisoinnit kesken).
Monet uskovat, että eläimet eivät voi muuttua kummituksiksi, koska niillä ei (mukamas) ole sielua. Monissa kummitusjutuissa on kuitenkin ollut mukana eläimiäkin.
Aave eläimet voivat olla hyvin pelottavia tai pelkästään kummallisia (eikös aaveet ylipäätään ole aika pelottavia ja onhan ne kyllä aika kummallisiakin). On kerrottu esimerkiksi aavekoirasta, joka häiritsi erästä miestä kovaäänisellä haukkumisellaan. Mies heitti sitä kivellä, mutta se väisti ja jakautui kahtia. Molemmat puoliskot jatkoivat haukkumista (on saattanu äijällä mennä lopullisesti hermot siinä vaiheessa).
1880-luvulla Intiassa muuan sokea spitaalinen mies pyysi Charles de Silvalta apua viidakkoa terrorisoivaa tiikerä vastaan. De Silva pakeni (oma henki ollu tärkeempi ja eipä ole siinä kerinny muita auttamaan. Itsekäs paska) ja tiikeri hyökkäsi spitaalisen kimppuun. Kostoksi spitaalinen kirosi de Silvan. Pian tämän jälkeen alettiin kertoa tiikeristä, jonka spitaalinen oli muuttanut valkoiseksi. De Silva toivoi vapautuvansa kirouksesta tappamalla tiikerin. Mutta muutaman päivän kuluttua kuolemansa jälkeen tiikerin haamu hyökkäsi de Silvan vaimon ja pojan kimppuun (kosto on suloinen). Tiikeri oli pelkkä aave, mutta silti se tappoi kaksi ihmistä. De Silvan poika kuoli spitaaliseen ja hänen hoitajansa pelkoon (pelänny paskat housuun ja tukehtunut todennäköisesti itkun saattelemana tulleen räkävirran joutuessa henkityselimiin). Spitaalisen kirous oli tehnyt tehtävänsä.
Joukko ranskalaisia sotilaita nukkui kerran marokkolaisen talon raunioissa (ei löytyny siihen aikaan marokosta ehjiä asumuksia). Miehet totesivat pian että paikassa kummitteli. Hirvittävä huuto herätti heidät keskiyöllä ja esiin ilmestyi valtava musta aavekoira. Se hyppäsi sotilaiden yli ja katosi sitten.
Valkoiseksi paholaiseksi kutsuttu villioriin haamu kummittelee Amerikan preerioilla. Elinaikanaan tämä kesytön hevonen oli suojellut villihevosten laumaa puremalla ja potkimalla kaikkia jotka yrittivät vangita sen tai lauman.
Jotkut Kanadan intiaanit uskoivat että jos he syöttävät pyydystämänsä majavan luut koirilleen, sen henki tulee vihaiseksi (henki hiippailee intiaanien luo ja purnaa perkeleitä päin naamaa). Aavemajava palaa taivuttamaan elävät sukulaisensa välttämään pyydyksiä (älkää menkö sinne, siellä on niiden intiaanien pyydykset jotka syöttää kaikki luut niille karvasille otuksille jotka räkyttää).
Siperialaiset metsästäjät järjestivät juhlat jokaisen tappamansa valaan kunniaksi (maailman suurimmalla nisäkkäällä ollu sitten ihmisten tyyliin hautajaiset, ainakin silleesti jännästi ajateltuna). He toivoivat valaan haamun kertovan muille valaille, kuinka hyvin sitä on kohdeltu kuoleman jälkeen, jotta muut valaat eivät upottaisi kalastusveneitä (tiiä vaikka vieläkkii siperiassa metsästäjät tai no kalastajia ne kait on, niin järjestäävät juhlia valaille ja tiiä vaikka ahvenillekkin järjestäävät).
Ehkä karmeimpia kuviteltavissa olevia kokemuksia on päätömän kummituksen näkeminen. Kummitusjuttuja kerrottaessa kerrotaan aina myös näistä päättömistä. Varsinkin tärkeitä vankeja on usein teloitettu katkaisemalla pää (Kuninkaat, kuningattaret, lordit ym. arvokkaat henkilöt. Enkä tarkoita tuolla lordilla sitä yhtyettä, vaikka kyllä nekin jo aika aaveilta näyttää, hirviöiltä). Päättömien kuninkaallisten aaveiden määrä voi johtua juuri tästä. Ennen uskottiin ettei sielu voinut olla läsnä viimeisellä tuomiolla ellei ruumis ollut kokonainen. Päättömien kummitusten on selitetty vaeltavan ihmisten maailmassa etsimässä päätään. Myös päättömiä hevosia on nähty maalaisteillä vetämässä aavevaunuja (en haluais kyllä semmoseen törmätä). Seuraavassa muutamia lyhyitä tarinoita näistä kummajaisista.
Päätön nainen oli kummitellut vuosisatojen ajan tienristeyksessä Echtissä, Hollannissa. Se kiertelee paikkaa, jossa arvellaan olevan haudattuna aarre. Se on tuomittu kummittelemaan kunnes kulta annetaan köyhille. Kerran Echtin kummitus lupasi kolmanneksen aarteesta eräälle nuorelle miehelle, jotta tämä kaivaisi sen maasta. Se käski miehen olla kaivaessaan ääneti. Kun miehen lapio osui aarrearkun kanteen, hän valitettavasti huudahti "Eläköön pyhimykset!" (helevetin mäntti kun män mölyämmään). Aarre vajosi äkkiä takaisin maan sisään, eikä sitä ole sen koommin nähty.
Toinen kammottava päätön nainen kummittelee sumuisella säällä eräällä Englannin itärannikon nummella. Sillä on pään kohdalla vain hattu. Naista seuraava pyörteinen tuuli kieputtaa jokaista, joka sattuu reitin varrelle.
Doverin linnassa kummttelee päätön rumpalipoika (onneks rummuissa ei ole kieliä, niin pystyy soittelemaan ihan rauhassa), joka kulkee öisin muurilla. Hänen sanotaan kuolleen salaperäissä olosuhteissa 1700-luvun lopulla, kun linna rakennettiin uudelleen.
Sotilas, jonka pää räjähti irti USA:n sisällissodan aikana, kummittelee yhä kuolemansa näyttämöllä. Aave ratsastaa villiä laukkaa kummitushevosella Greenburghissa Hedson-joen rannalla ja etsii päätään.
On myös ollut ruumiittomia päitä jotka ovat etsineet ruumiitaan. Saksalaiset maatyöläiset näkivät pään 1800-luvulla, kun se lensi latoon (lie jollain polttoaineella toiminu). Se ennusti erään maatyöläisen sisaren kuolemaa. Tyttö hukkui myöhemmin samana päivänä.