perjantai 27. maaliskuuta 2009

Vampires osa 8 (Vampyyri Tarinoita osa 4)

FRITZ HAARMAN
Haarman syntyi köyhään työläisperheeseen (ei ollu muuta ruokoo kun kuivoo känttyä ja kokkelj piimee) vuonna 1879 Hannoverissa Saksassa. Fritz oli jo lapsena häiriintynyt (kiipes perse edellä petäjään ja pasko kattoon). Hänen suurinta huviaan oli pukeutua kuten tytöt (pissis ihq daa housut jalkaan, glitterii ja ihq pinkkii luomiväriä, tosi piukee kusen keltanen paita jne). Isä pahoinpiteli häntä toistuvasti. Seitsemäntoistavuotiaana Haarman karkasi Sveitsiin riideltyään isänsä kanssa, mutta myöhemmin hän palasi takaisin Hannoveriin. Samalla hän teki pikkurikoksia, joista hän siirtyi myöhemmin suurempiin (alotti varastamalla takapihan pojilta kanamunia ja siirty sitten varastelemaan kanamunia kaupasta). Pian Fritz kuitenkin rauhoittui, ja hän perusti Hannoveriin lihakaupan. Hän alkoi myös toimia poliisin vasikkana (muut toimi siihen aikaan vielä lehmänä ja sonnina). Kauppa menestyi, sillä jotenkin Haarman pystyi hankkimaan kauppaansa tuotteita, joista muualla oli pulaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa, että Haarman myi kaupassaan ihmislihaa.
Uhrinsa Haarman löysi homobaareista (skimppa homppeli pumppeli duli jali dei), rautatieasemilta, satamasta ja kaduilta. Hän houkutteli nuoria miehiä luokseen luvaten yösijan ja ruokaa. Hän myös käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen (olikin mies ritari ruskeanreiän). Yksi uhreista, mies nimeltä Friedel Rothe, johti poliisit Haarmanin jäljille. Ennen kuolemaansa Friedel oli lähettänyt äidilleen postikortin, jossa mainittiin hänen uusi ystävänsä Fritz Haarman.
Todisteita kotietsinnässä ei löytynyt, mutta myöhemmin Haarman kertoi, että jos poliisit olisivat vilkaisseet hänen uuninsa taa (piilokannibaalihomo), olisivat he löytäneet sieltä Friedel Rothen pään sanomalehteen käärittynä (onpahan nuorimies ainakin saanu lueskella päivän kuumimpia uutisia oikein läheltä). Vuonna 1924 Fritz Haarman jäi kiinni. Hänen kauppaansa tehty etsintä tuotti tulosta. Kaupasta löytyi useiden eri ruumiiden kappaleita. Poliisien laskujen mukaan Haarmanin uhriksi joutui ainakin 27 nuorta miestä.
Hannoverin vampyyriksi nimitetty Haarman ei tullut kuuluisaksi kannibaali kappansa johdosta vaan tavastaan tappaa uhrinsa, hän nimittäin puraisi heitä kauluavaltimoon. Hannoverin vampyyri päätti maallisen vaelluksensa (lähti portit kolisten helevettiin), kun miekka sivalsi hänen kaulansa katki 15.4.1925.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti