1500-luvulla Saksassa, Kölnin ja Bedburgin alueella, alkoi niityiltä löytyä ihmisraajoja, jotka oli osittain syöty ja kiskottu irti. Karjaeläimiä raadeltiin, lapsia siepattiin ja murhattiin. Lopulta eräs miesjoukko onnistui piirittämään olennon, jonko uskottiin olevan syypää tekoihin. Yllätys olikin suuri, kun olento ei paljastunutkaan sudeksi, vaan mieheksi nimeltä Peter Stubbe (mahtanu suu venähtää auki).
Peter Stubbe (Stube, Stub tai Stumpf) kiinnostui taikuudesta jo 12-vuotiaana. Tarinan mukaan hän teki liiton paholaisen kanssa joka palveluksia vastaan muutti hänet ihmissudeksi. Stubbe itse kertoi olleensa seksuaalisessa kosketuksessa succubuksen, naispuolisen demonin kanssa 28 vuotta, ja kertoi että myöhemmin succubus oli antanut hänelle taikavyön (Maxin halppis vyö jossa on teko "timantteja" ja väritys on ah niin ihana vaaleanpunainen), jonka avulla pystyi muuttumaan ihmissudeksi. Suden hahmossa Peter sitten kertoi kostaneensa vihamiehilleen, todellisille ja kuvitelluille.
Ei tiedetä, menikö Stubbe koskaan naimisiin, mutta rakastajia hänellä oli. Eräälle rakastajalleen Stubbe siitti kaksi lasta, pojan ja tytön. Kun tytär kasvoi, Stubbe piti tätä jalkavaimonaan ja heille syntyi lapsi. Sukurutsaus ei rajoittunut vain tyttäreen; Stubbe makasi myös sisarensa kanssa. Poika sai olla rauhassa Stubben lähentelyiltä, mutta lopulta Stubbe raahasi pojan metsään, jossa sitten tappoi hänet ja söi tämän aivot.
Ei tiedetä tarkkaan, kuinka monta ihmistä Stubbe raiskasi ja tappoi. Lapsia Stubbe tiettävästi tappoi kolmetoista, mutta aikuisten ihmisten lukumäärästä ei ole tietoa. Heidän joukossaan kuitenkin oli kaksi raskaana olevaa naista, joiden kohduista hän kiskoi sikiöt ja söi ne hyvällä halulla. Kerran Stubbe näki erään tuntemansa miehen kävelyllä naisen ja toisen miehen kanssa. Hän kutsui tutun miehen metsään tekosyyn varjolla ja tappoi tämän. Toinen mies lähti etsimään ystäväänsä, kun tätä ei pitkän ajan kuluttua kuulunutkaan takaisin. Stubbe tappoi hänetkin, ja nainen ryntäsi pakoon. Stubbe kuitenkin oli nopeampi ja pian hän raiskasi naisen ja tappoi tämänkin. Miesten ruumiit löydettiin myöhemmin metsästä; naisen Stubbe oli ilmeisesti syönyt. Kun Stubbe lopulta saatiin kiinni, määrättiin hänelle mitä ankarin kidutus; hänen lihaansa revittiin hehkuvilla rautapihdeillä irti luista, häntä venytettiin piinapenkissä ja lopulta hänen ruumiinsa murskattiin suurella pyörällä. Käsivarsien ja jalkojen luut rikottiin, pää irrotettiin kehosta ja lopulta ruumis poltettiin tuhkaksi. Myös hänen tyttärensä ja siskonsa poltettiin elävinä kanssarikollisina.
Äijä ollunna astetta kahelimpi. Ilmeisesti jotenkin seksuaalisesti häiriintyny ja varmaan tämäkin kaveri sairastanu lykantropiaa.
Mielenkiintosta tutustua tämmösiin tapauksiin ja huokasta helpotuksesta ettei ite oo tuommonen mulukku. Jos minä olisin ihmissusi, en kyllä ruppeis kettään syömään tahi tappammaan.. korkeintaan oman avopuolison kanssa harrastaisin haureutta. Huomenna sitten uusi aihe, sekin joku tämmönen ihan yliluonnollinen juttu.. epänormaali blogi siis jatkukoon huomenna. Ei kun hei kun keikun vaan kaikille
Sa-Hassia
torstai 26. maaliskuuta 2009
Ihmissusi osa 4
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti